Se muutto mistä jo edellisessä kirjoituksessa valitin on edelleen kesken. Tavaraa löytyy vieläkin vanhempieni luota, vaikka sen osoitteen pitäisi olla luovutusvalmiina uudelle omistajalle sunnuntaina. Hip hip hurraa. Eli sen lisäksi että yritän muuttaa tavaroita jotenkin järkevästi ja järjestykseen, joudun käymään läpi 20 vuoden aikana säilömiäni asioita vaatteista lähtien. Ja mistään ei kehtaa vieläkään luopua. Samalla pitäisi hommata kirpparipöytä tai kaksi ja hoitaa muutakin elämää lääkäriaikoineen ja parkkipaikkasotkuineen. Häkkivarastokin pitäisi pyytää avattavaksi ja markkinavaatteet pitäisi viimeistellä viime vuodelta heti kun löydän ne muuttokuormasta, mikä uhkaa hukuttaa alleen koko eteiskäytävän ja olohuoneen. Puhumattakaan siitä että laatikoita pitäisi purkaa ja autossakin olisi tavaroita. Vuorokauteen tarvitaan lisää tunteja, koska unentarpeeni on lisääntynyt eksponentiaalisesti.

Ja kaiken sotkun keskellä vaatteet saavat koirankarvakuorrutteen, koska pitkäaikainen haave toteutui ja muuttoa seuranneena viikonloppuna 48 neliön kaksioon muutti meidän lisäksemme vuoden ikäinen pointterisekoitus Brynja.

Brynja tuli meille Rhodokselta omistajan työkiireiden vuoksi ja on lämpötilaeroista huolimatta sopeutunut loistavasti. Sänkyyn olisi pakko päästä viereen ja kaikki naapuruston koirat pitäisi päästä moikkaamaan. Ruokaa pitäisi olla tarjoolla jatkuvasti ja olisi kiva jos joku rapsuttaisi 24/7. Aivan ihana otus, pakko se on myöntää.

- Sanna

Tunnustan, mulla on ongelmia sopeutua uuteen ja luopua vanhasta. Miksi muuten kaikki kaapit olisi täynnä tavaraa, mistä ei vaan voi luopua?

Ja nyt pitäisi taas pakata laatikot ja muuttaa? You've got to be kidding me. No, itsepähän aloin etsiä uutta kotia jo tässä vaiheessa. Ja se samperin pentukuume, mille ei täällä asuessa voi tehdä mitään.

Tuntuu vaan jotenkin todella fiksulta ensin tapella kaksi kuukautta asunnon saamisesta ja sitten lähteä sielä 8 kuukauden asumisen jälkeen. Etenkin kun asumiskuluissa säästää uudessa kämpässä sen 20e/kk/henkilö ja asuinalue on nykyistä levottomampi.

SIlti tuntuu jotenkin haikealta lähteä täältä. Onhan tää pieni kaksio mun ja Suden ensimmäinen yhteinen koti ja kummallekin vielä ensimmäinen oma koti vanhempien luota muuttamisen jälkeen. Eikä tässä edes ole mitään vikaa. Me vain halutaan tarvitaan koira.

Asunnon lisäksi me luovutaan sohvastamme. Kahdenistuttava Ektorp oli kummallekin se sohva ja nyt me ollaan myymässä se anopille. Seuraajakin tälle on katsottuna, nimittäin toinen vanhempieni harmaista vuodesohvista, jota meille tarjottiin jo syksyllä kun uudesta sohvasta puhuttiin. Mikä meni pieleen? Onneksi kumpikaan porukoista ei toivottavasti muista, että tällainen on koskaan tapahtunut...

No joo, yritän orientoitua siihen, että pian on taas tavaroista luopuminen edessä.

- S

Onhan mulla jo pari blogia, mutta aina on tilaa vielä yhdelle. Tykkään nimittäin pitää asiat järjestyksessä ja erillä toisistaan. Täällä olisi tarkoitus pohtia niitä asioita, mitkä ei sovi keikka- tai asumishömppäblogiin, saati sitten tarinablogiin.

Täytän syksyllä 20. Asun Turussa, vähemmän lapsiystävällisessä naapurustossa ja sellaisessa tulen asumaan huhtikuun loppuun sijoittuvan muuttoni jälkeenkin. Haaveilen koirasta. Olen kihloissa ikäiseni nuoren naisen kanssa. Pidän kauniista asioista, kuten lantioluista (mielellään ihon alla) ja pitkistä hiuksista (mielellään puhtaat ja kammatut). Valokuvaan ja käyn keikoilla rahatilanteen salliessa. Lempiruokaani on useimmiten itsetehdyt ja epämääräiset mössöt. Kuuntelen suomalaista folkmetallia. Mielipiteeni ovat kärkkäitä. Huumorintajuni on omituinen.

Zalandon mainokset pitäisi kieltää lailla.

Kirjoittelemisiin.